keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Tekemistä ja touhua kimpassa!

Olen yrittänyt kovaa vauhtia päivittää Leppiksen tapahtumakalenteria viimeisen parin viikon aikana. Jo heti helmikuussa lupailin ja päätin, että kursseja tulee ja entisenä kouluttajana nautin niiden suunnittelusta ja toteuttamisesta kovasti. Ensimmäinen puoli vuotta yrittäjänä on kuitenkin hurahtanut ihan siivillä ja ylimääräiset kurssittamiset ovat jääneet minimiin! Syksyn myötä päätin lähteä rytinällä liikkeelle ja erilaisia juttuja on tarjolla useamman kerran kuussa. Puotipuksu on tietysti innosta soikeana! 😍

Syksy startataan tulevana lauantaina 30.9 Lasten Lauantai - työnimen alla. Olen saanut onnekseni paikalle ihania muita yrittäjiä esittelemään karkkilalaisille perheille syksyn uusia lastenvaatevalikoimia. Kuten suurin osa perheellisistä tietää, valikoimat noin muuten eivät ole tällä kylällä kovin kummoiset. Leppis tarjoilee samana päivänä paljon hyviä tarjouksia, esimerkiksi Kertun Kellarin varaajille 20% alennuksen tuntihinnasta. Kertun Kellarissa lapset pääsevät myös piirtämään ja askartelemaan helmiä 💖

Yhdessä Kustannus-Mäkelän kanssa järjestetään syksyn aikana kolme Leppiksen Satuhetkeä, joista ensimmäinen on keskiviikkona 11.10 varttia yli kuusi. Silloin sukelletaan kolmeksivartiksi Mimmi Lehmän hassunhauskaan maailmaan kirjojen, värityskuvien, julisteiden ja pehmolelujen avulla. Paikkoja on vielä muutamia, joten ilmoittautumisia otetaan vielä osoitteeseen puoti@pikkuleppis.fi tai numeroon 044 2400 816. Marraskuussa päästään Satuhetkessä Aadan ja Hildan matkaan ja joulukuussa tutustutaan Elmerin metkuihin. Tervetuloa mukaan!

Leppiksen keittiössä on viime aikoina keitelty kovasti sotkuisia seoksia LimaBileiden esimerkkilöllöiksi. Ensimmäiset LimaBileet ovat syyslomalla perjantaina 20.10 ja seuraava päivämäärä lyödään lukkoon heti, kun kiinnostuneita tulee riittämiin. Samaiset yhteystiedot pätevät myös ällölöllöjen maailmaan halajaville! 😋

Isänpäiväviikonlopun lauantaille on myös jo julkaistu Leppiksen Bujoilun alkeet, jota tulee vetämään ihana Heidi. Hän on itse selättänyt ruuhkavuosien perhekiireet bujoilemalla sekä kalenteroinnin ja suunnittelun voimalla. Puotipuksu on ilmoittautujien joukossa ensimmäisenä, mutta mukaan mahtuu myös 13 muuta kalenteroinnista ja bujoilusta kiinnostunutta. Vapaita paikkoja on vielä hyvin, joten ilmoittaudu mukaan aikuisten askarteluihin! 💖

Isänpäiväkortteja Taaperoilta järjestetään 25.10. Mukana on tietysti Puotipuksun oma tytär Kerttu ja ilmoittautuneita on jo listalla, mutta mukaan vielä mahtuu! Kerrankin ei tarvitse miettiä sotkua tai tavarapaljoutta, vaan voi nauttia yhdessä tekemisestä taaperon kanssa. Tämä ilta on mainio esimerkiksi sellaisille perheille, jotka eivät vielä tee korttejaan päivähoitopaikoissa! 😊

Marras-joulukuulle on luvassa vielä avoimia korttipajoja, jolloin Kertun Kellariin voi tulla tekemään joulukortteja yhdessä lasten kanssa siellä olevilla askartelutarvikkeilla. Joulukuussa järjestetään myös yksi Joulukortti-kurssi, johon luvassa on esimerkkejä ja eri tekniikoita. Joulukuussa järjestetään lisäksi joululahjavalvojaiset non-stopidealla. Esillä on tuotteita, joiden tekemiselle on oma hintansa ja niitä voi tehdä omien tarpeiden mukaan. Ideanikkari on jo pistänyt tilaukseen esim. rättejä, kasseja ja muita joulun suosikkeja. Malleja löytyy esimerkiksi omatekoisista heijastimista, avaimenperistä, koruista ja korurasioista.

Seuraavaksi ideaboksi alkaa täyttyä Hurrrjan Halloweenin askartelujutuista! Laitathan ehdotuksia, jos haluat nähdä jotain tiettyä Leppiksen puodissa tai blogissa? 💖

Heipparallaa! 😘

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti