torstai 11. toukokuuta 2017

Tervetuloa!

Olen koko PikkuLeppiksen piskuisen elinkaaren haaveillut blogin pitämisestä, mutta startti ja ensimmäiset kuukaudet ovat pitäneet Puotipuksun niin kiireisenä, etten ole juuri pakollisia paperitöitä enempää joutanut koneella istuskella. Näin kesän ja monenlaisten juhlallisuuksien kynnyksellä on kuitenkin aika repäistä itsensä irti tuolta puodin uumenista ja keskittyä välillä muuhunkin hommaan! Innolla lähden matkaan ja mielenkiinnolla odotan, mitä kaikkea tänne blogiin pääseekään kirjailemaan, tuunailemaan, koristelemaan ja pykäilemään. Tarkoitus on hieman raottaa puodin takahuoneen helmoja, jelppiä juhlien järjestämisessä, kehitellä kivoja ideoita pikkulahjoiksi ja kodin kaunistukseksi tai kirjoitella muuten vaan kuulumisia ja viritellä muistilistoja tulevista lapsiperheiden arkeen ja juhlaan vaikuttavista happeningeista.

Ensimmäinen vinkkivitonen irtoaa ihan omasta elämästä ja kiireisen maman huonosta muistista! Puoti on vienyt niin paljon kapasiteettia vihreiltä kavereilta yläpäässä, että numerotkin ovat hyppineet papereissa. Käytän muistin apuna vanhaa kunnon kuvakikkaa ja napsin usein kännykällä kuvia päiväkodin seinillä olevista papereista - liittyvätpä aiheet sitten vaippojen loppumiseen tai tuleviin tapahtumiin. Tällä kertaa olin jopa muistanut pistää kuvan miehelle muistiksi, mutta itse sekoillut päivämäärissä. Olin menossa kevätjuhliin ensi viikolla. Ja nehän ovat oikeasti TÄNÄÄN! Ei, meillä ei siis osteta tädeille suunniteltuja orvokkeja ja tehdä itse niihin koreja. Koska lapsi jo päiväkodissa ja äiti töissä. Eikun askartelemaan!

Tässäpä siis nopea korttiajatus, kun ei kaikki pysy lapasessa:

Kun pitää saada nopeasti näyttävää - valitse erikoisempi pohja. Se vaatii vähemmän töitä. Tässä tapauksessa meillä mennään puisella korttipohjalla, puisilla pienillä liitutaulu-kylteillä ja metallisilla koristelaatoilla.
Kun hommaa tekee kiireessä, niin kannattaa ensin vähän sommitella. Menee huomattavasti vähemmän teippiä - ja hermoja.
Tällaiset niistä sitten kymmenen minuutin väkertämisen jälkeen muotoutui. Kun ei tässä päivän mittaan enää joutanut kukkakaupoille, niin piti keksiä pusseihin muuta täytettä. Nyt mennään siis oman puodin antimilla!
Vanha kunnon retkipullo ja pieni viipperä kiitokseksi kivasta keväästä!

Olisi kiva kuulla, mitä te haluaisitte blogista lukea ja minkälaisia ohjeita nähdä? Mikä kiinnostaa tai mikä ei missään nimessä kiinnosta? Onko joku uutuus, jota haluaisit kokeilla, mutta et uskalla ja olisi kiva kun joku muu voisi turailla sen sulle malliksi ja tehdä ensin kaikki aloittelijan mokat?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti