keskiviikko 30. elokuuta 2017

Vartin puuha päivään!

Teittekö te kirppuja lapsena? Väliseinät piti värittää eri väreillä ja sisälle kirjoiteltiin hassuja juttuja. Isän ja äidin piti sanoa joku numero yhden ja kympin väliltä ja sitten laskettiin 😍
 Kävin läpi vanhoja lehtiä, sillä pinot alkavat jo muun perheen lisäksi ärsyttää itseäni. Vanhasta Kotivinkistä löysin tämän kivan kirppuohjeen ja heti oli pakko lähteä testaamaan, toimiiko idea oikeasti? 😋
  Valitsin syksyiseen keliin sopivan skräppipaperin ihanista Stamperian valikoimista. Paperit ovat neliön mallisia, kun niistä leikkaa pois reunan, joka kertoo toisen puolen kuvion. Näissä papereissa kivaa on se, että ne ovat kaksipuoleisia. Kirpusta ei tule siis toispuoleinen 😜
 Lehdessä oli ohje, mutta vanhasta muistista sain onneksi käänneltyä kulmat keskelle. Paperi kiepautetaan sen jälkeen toisinpäin ja kulmat käännellään keskelle myös toiselta puolelta. Skräppipaperi oli mukavan jämäkkää, mutta ei liian paksua käänneltäväksi. Sopii minusta tähän puuhaan hyvin!
 Tältä voisi siis näyttää viikonlopun herkkupurkki skräppipaperista tehtynä 💖 Puodista sattui löytymään päärynäisiä Amerikan pastilleja, mutta tuon kokoinen kirppu vetää kyllä sisäänsä paljon muutakin - vaikkapa itse paahdettuja manteleita, kuivatettuja omenanlohkoja tai pähkinöitä? Vaaleanpunaisesta paperista saat herkkukupit prinsessasynttäreille tai ruusukuvioisesta romanttisiin häihin. Aikaa kului vartti ja rahaa meni 1,60€.
 Heipparallaa! 😘

maanantai 28. elokuuta 2017

Mittatilaustyötä

Kevään ja kesän mittaan sain olla mukana monissa ihanissa perhejuhlissa. Karkkilalaiset ja lähialueiden asiakkaat kyselivät vinkkejä ja ideoita häihin, rippijuhliin, lasten synttäreille, nelikymppisille ja moniin muihin elämän tähtihetkiin 😍
Minun mielestäni suomalaiset eivät juhli riittävästi! Usein ajatellaan, että eihän sitä mun takia tarvitse tai mitä sitä nyt, jos kahvit keitellään, niin se riittää. Höpsis sanon minä! Juhlia voi aina, syyn voi vaikka keksiä, ellei muuten löydy kivaa aihetta! Meillä on ihan riittämiin pimeitä, synkkiä ja valottomia kuukausia - miksi niitä ei valaistaisi kivoilla juhlilla silloin tällöin? Kunhan muistetaan, että järjestäminen ei saa muodostua stressiksi. Kukaan ei kurkkaa vaatehuoneeseen, onko se siivottu pojan konfirmaatiotilaisuutta varten tai muistitko pestä vessan ennen Halloween-juhlia 😍
Usein juhlat alkavat kutsujen suunnittelulla. Voit hakea Leppiksestä vinkit ja tarvikkeet omiin askarteluihin tai halutessasi ulkoistaa kutsujen suunnittelun ja tekemisen kokonaan meille. Mikäli urakka tuntuu mahdottomalta, mutta haluat säästää kustannuksissa, voidaan sopia työnjaosta. Me Leppiksessä hoidamme osan kutsujen teosta ja te voitte kotona suunnitella esimerkiksi tekstit ja tulostamiset.

Minulla on ollut ilo tehdä lahjakortteja myös muille paikallisille yrittäjille. Tämän puolivuotisen yrittäjäuran parhaita hetkiä ovatkin ehdottomasti olleet kontaktit muihin karkkilalaisiin! Verkostoituminen on tämän työn suola ja sokeri 💖

Jos siis mielessäsi on omat tahi jonkun toisen juhlat, olet tervetullut kyselemään ideoita, vinkkejä ja apuja. Joulun kortteihin on jo osa materiaaleista tilattu ja edelleen kaivellaan tukkureiden listoja, mitä kaikkea saadaan puotiin pimeimpiä aikoja piristämään. Pistäthän kalenteriin myös perinteiset Marrasmarkkinat Pohjanpirtillä! Täältä löydät lisätietoja:
Heipparallaa! 😘

PS. Tällaisella kortilla ilahdutimme erästä kesähäitään viettänyttä paria 💖

perjantai 25. elokuuta 2017

Lampusta amppeliksi

Rakastan kirppareita ja vanhoja vinttejä! Niiltä löytää aarteita, jotka usein ovat toisten romuja, mutta oma mieli jo tekee työtä, miten tavara saisi kokonaan uuden elämän. Aiemmin kerroinkin ihanasta pariskunnasta, jonka kaunista vanhaa taloa pääsin katsomaan ja penkomaan vinttejä. Siltä reissulta, mukaani tarttui vanha lampunvarjostin, joka oli jo parhaat päivänsä tuossa asussa nähnyt.

Kuten monessa muussakin projektissa, myös tässä, kantapään kautta löytyy se oikea juttu, mitä lähteä työstämään.
Alunperin varjostin oli päällystetty ruskealla trikookuteella, joka oli sekä pölyinen että omituisen värinen. Varjostimen muoto oli minusta kaunis ja ajattelin tuunata sen uudenväriseksi kalkkimaalilla. Sävy löytyi omasta hyllystä - Stamperian Water Green.
Alkuperäinen idea oli hoitaa tämäkin homma maalaamalla. Melko nopeasti selvisi tälle puotipuksulle, että tätä varjostinta ei voi pelastaa kalkkimaalilla! Vaikka se toimii moneen omituiseenkin materiaaliin, tämä kokeilu oli tuhoon tuomittu jo ennen ensimmäistäkään sudinvetoa 😍
Kun muoto edelleenkin kiehtoi minua, päätin kuoria narut pois varjostimen päältä. Eikun tapettiveitsi heilumaan ja ratkomaan naruja!

Huomasin jo naruja maalatessa, että kalkkimaali tarttui nätisti metallikehikkoon kiinni ja lopputulos oli kauniin mattapintainen.
Näinpä projektin luonnekin muuttui matkalla lampunvarjostimesta amppeliksi! Tuunaamisen ja askartelun pitää olla kivaa ja luovaa! Keittiön kaapista löytyi vanha lasikulho, joka sattui olemaan juuri sopivankokoinen amppelin pohjaksi. Pintaan vedin puolihuolimattomasti yhden kerroksen kalkkimaalia, ettei pohja erotu liian selvästi amppelista. Pihan perältä puolestaan löytyi kaverilta joskus ostettu vanha ruukku 😍
Lopputulos näyttääkin sitten ihan joltain muulta, mitä olin alunperin suunnitellut 😋 Äidiltä sain juorunalkuja ja juuttinarua oli puuhalaatikossa edellisistä projekteista jäljellä. 
Tämä amppeli sopii hyvin makuuhuoneen väreihin, joten pistän kuvaa, kunhan sille on löytynyt kotoa sopiva paikka!

Luovaa elokuun viimeistä viikonloppua!Heipparallaa! 😘

keskiviikko 23. elokuuta 2017

Planneroinnin pauloissa!

Jos olen aina ollut hurahtanut lehtiin, samanlainen ihastus on ollut päällä jo teiniajoista alkaen kalentereihin ja vihkoihin. Vaikka olen tottunut käyttämään sähköisiä työvälineitä jo yli vuosikymmenen päivittäin, on yksi asia pysynyt vakiona. Kalenteri pitää olla. Paperinen, räplättävä, plärättävä, oikea kalenteri. Sitä on pitänyt koristella, kirjoitella omia juttuja ja liimailla pääsylippuja sivunreunaan sopivissa kohdin. Tällä vuosituhannella mukaan ovat tulleet hymiöt ja sydämet. Niin ja peukut, tietty! 👍

Keväällä löysin netin ja Facebookin uumenista Kalenterimania-nimisen ryhmittymän ja totesin että hei, meitähän on muitakin! Samanlaisia, jotka kaipaavat kynää ja paperia suunnitelmien tekoon, eikä pelkkä Outlookin järjestelmä vaan millään riitä. Edellisessä työpaikassa jouduin käymään esimieheni kanssa kunnon perustelukeskustelun sille, miksi haluan tuhlata yksikön rahoja paperikalenteriin. Sähkökatkojen aikaan ja verkkojen kaaduttua, olin tyytyväinen antiikin aikaisesta aikataulusysteemistäni, kun muut kyselivät minulta, missä neukkarissa ja mihin aikaa pitikään palaveerata.

Samalla hujauksella minulle avautui täysin uusi maailma! Kutsuvat sitä planneroinniksi 😋 Aiemmat kalenterini olivat siis olleet niitä Ajaston, Karton tai muiden valmistajien peruskalentereita joko nahkakansilla tai ilman. Koko riippui elämäntilanteesta, samoin kalenterin alkuaika. Osa ihmisistähän elää syksystä kevääseen, osa tammikuusta joulukuuhun. Yhä syvemmälle aiheeseen perehdyttyäni tutuksi tulivat TN:t, Bujot, Plannerit ja muut ihmeelliset termit. En vieläkään ole hommassa ekspertti, mutta koen olevani omassa porukassani 😍
Kurkin läpi parit nettikaupat, sillä niitä tässä puuhassa tuntuu riittävän! Arvoin aikani omien kansieni väriä ja päädyin Carpe Diemin vihreään versioon. Vieressä on sitten tuunailukasa omasta puodista ja nettikaupasta tilattua tilpehööperiä.
 Mietin varmaan kalenterin väriäkin kauemmin tekstejä, mitä halusin kalenteriin. Yrittäjäuran alkuvaiheessa on ollut pienelle ihmiselle sen verran ihmeteltävää, että mukaan ovat päätyneet kaikki mahdolliset tsemppiviestit, tekstit ja ajatukset! 💖
Aloitin tuunattavan kalenterini kesäkuusta ja tein aluksi valmiiksi ensimmäisen kuukauden. Lopulta kuitenkin tajusin, että päivämääriä on esimerkiksi saatava jo heti alkuun melkein jouluun saakka sekä työ- että siviiliasioiden sopimista varten. Ja tulihan tästä niin iso raamattu, että kaikkien on mahduttava yksiin kansiin. Kahta tiiliskiveä en jaksa mukana raahata! 😝
Isoin juttu oman kalenterintilauksen takana oli varmasti sen näkeminen, miten homma toimii ja voisiko sama toimia Leppiksessä. Osaanko myydä näitä? Olen huono myymään mitään muuta kuin mihin uskon ja mitä osaan käyttää ja opastaa.

Parin kuukauden testijakson jälkeen olen vakuuttunut, että Karkkilasta voisi löytyä muitakin kalenterihörhöjä! 💖 Senpä vuoksi uskalsin tehdä ensimmäisen ennakkotilauksen My Plannereista tänään. Pieniä maistiaisia löytyy Facebookista siitä, mitä on tulossa!

Heipparallaa! 😘

PS. Olisko ruusut tai pilkut sun juttu?



tiistai 22. elokuuta 2017

Juhlamaailma kotonasi!

Sain tammi-helmikuussa Lelukauppa Lilliputilta mahtavia ideoita ja vinkkejä Leppiksen käyttöön ja toimintaan. Yksi parhaista on mielestäni Juhlapisteenä toimiminen pääkaupunkiseudulla sijaitsevalle Juhlamaailmalle. Koska valikoimani on laajentunut askartelu- ja toimistotarvikkeilla sekä vauvatarvikkeilla, eivät myymälän neliöt vaan vedä määräänsä enempää tarviketta ja tavaraa. 

Synttäreitä ja juhlia järjestäville olen alusta asti suositellut piipahtamista Juhlamaailman nettisivuilla! Tilauksen voi maksaa suoraan netissä ja tavarat tulevat kerran viikossa PikkuLeppiksen tiskille. Kätevää vai mitä? Samalla asiakkaat kuitenkin tukevat paikallista yrittäjää - nettikaupankäyntiä parhaimmillaan. Kunhan muistaa tilata sunnuntaihin puoleen päivään mennessä, tavarat ovat tilaajilla seuraavan viikon torstaina 😍 Tämän takia puotipuksu pitää ovia auki torstaisin klo 19 saakka, jotta kauempaakin työmatkaa tekevät ehtisivät noutamaan tilauksensa ennen viikonlopun juhlia.

Meillä on tulevana viikonloppuna ulkosynttärit, joten päätin tilata myös omat tarvikkeeni - mistäpä muualta kuin Juhlamaailmasta. Tervetuloa shoppailureissulle Leppiksen tapaan! 😜

Osoitteesta www.juhlamaailma.fi löydät todella juhlien järjestäjän paratiisin. Tarjolla on kaikkea mahdollista ähkyyn asti. Tästä syystä annankin tässä kirjoituksessa pari vinkkiä siitä, miten olen itse selviytynyt tavarataivaassa täysjärkisenä.
 Meidän perheessä ei synttäreillä puunata ja patsastella, vaan bileet pyritään järjestämään mahdollisimman rennosti, hyvällä fiiliksellä ja vähällä vaivalla. Ulkosynttärit olivat keppihevostelijasankarin oma toive, joten juhlissa mennään mahdollisimman helpoilla järjestelyillä. Ensin siis kertakäyttöosastolle!
Lautassivun avaamisen jälkeen hoksaa nopeasti, että valikoima on järjettömän laaja. Kun ei ole aikaa plarailla sivutolkulla pelkkiä lautasia, tulee eteen valinta. Sankarin toiveesta mennään siis pinkillä sävyllä! 💖
 No Niin! Hommahan helpottui puolella! Enää pitää valita muoto, koko sävy, kuvio... Hommaa riittää siis silti! Itse olen huomannut parhaaksi taktiikaksi sen, että valitsen koriin mahdollisesti yhteen sopivia tuotteita ja bongaan lopussa pois tuplat ja ylimääräiset ostokset. Voisiko tämä selättää päätösvaikeudet myös sun kohdalla?
  Koriin päätyivät siis neliskanttiset isot lautaset ja pallokuvioiset pienet lautaset. Oman kokemukseni mukaan harvoissa lasten kekkereissä kaivataan juuri muita herkkuja kuin sipsejä, poppareita ja karkkia. Pienet lautaset ovat taloudellinen ja hyvä vaihtoehto lapsille! Toki Juhlamaailman valikoimista löytyy paljon vaihtoehtoja esim. popparipurkeiksi, sipsikulhoiksi ja karkkipusseiksikin. Kannattaa käydä kurkkaamassa! 👍
 Koska tarjolla on jäätelöä ja juustokakkua mummoikäisille, ajattelin panostaa kunnon muovilusikoihin. Tavalliset halpislusikat ovat usein turhan heppoisia oikeaan syömiseen. Bongataanpas ensin haarukat ja veitset pois kategoriasta, että päästään pläräämisessä helpommalla!
 BINGO! 😍
 Hei, hopeahan sopisi hyvin pinkkiin kattaukseen? Koska 10 lusikkaa ei riitä sekä lastenjuhliin että mummobileisiin, valitsen toiseksi väriksi hopean! 👌

Melko nopeasti havainnollistuu myös mukien määrä. Lautasista löytyy nyt hopeaa, pinkkiä ja palloa - pistän koriin kaikki vaihtoehdot ja siirrän päätöksenteon maksun hetkeen.
Täällähän on myös PetShop-tavaraa! Vaikka synttärit ovat kepparihenkiset, niin sankari tykkää myös näistä ihanuuksista! Jospas otetaankin lapsille Littlest PetShop - mukit ja koko porukalle samanlaiset lautasliinat? 😍
Kuten lasten synttäreillä on nykyään tapana, myös meillä sankarin toiveena oli pussukat vieraille. Kurkataanpas Juhlamaailman valikoimat! 
 Pihalle rakentuu viikonlopuksi keppariesterata, joten mitalit ovat mitä parhain muisto synttärivieraille! Nämä lähtee ehdottomasti ostoskoriin!
 Päätinpä samalla kurkata, mitä muuta hevosaiheista sivuilta löytyy! Hevonen ei selkeästi ollut tämän nettikaupan hakusana - löysin hevosenpään 😜 Shoppailun lomassa sain hyvät naurut, vaikka en löytänyt etsimääni!

 Ilmapallot eivät ole vain vapun juttu, vaan tuovat juhlafiilistä myös synttäreille! Leppiksessä pystyt täyttämään sekä kumi- että foliopallot mihin aikaan vuodesta tahansa. Meidän hyllyistä löydät lasten suosikkipalloja, mutta esimerkiksi numeroidut tai teemapallot kannattaa tilata aina suoraan Juhlmamaailmasta. Vaihtoehtoja nimittäin löytyy! 💖 Napsin valikoimasta meille sopivat vaihtoehdot ja päätän lopulliset pallot vasta ostoskoria selatessa.
Ostoskori-painike löytyy oikeasta yläkulmasta. Ostoksia tehdessä voit siis samalla tarkkailla, paljonko synttäribudjetissa on vielä varaa shoppailuun? En yleensä tavaroita koriin laittaessa jaksa miettiä, paljonko eri tuotteita tarvitaan. Nyt siis pitää miettiä, kuinka monen ihmisen on saatava muki ja lautanen lauantain bileissä käsiinsä?
  HUOM! Muista päivittää ostoskori, kun olet tehnyt kappalemääriin muutoksia! 
Tässä vaiheessa blokkaan aina itse pois myös korista ne tuotteet, jotka eivät lopulta sovikaan suunnitelmiin. Tällä kertaa pois jätetään esimerkiksi pilkulliset mukit ja pieni foliopallo 👍
Kun olen varma, että homma on kuosissa, pääsee oikeasta alakulmasta kassalle ja maksamaan ostokset. 
Tähdellä merkityt tiedot ovat pakollisia. Meille Leppiksessä erityisen tarkeitä ovat puhelinnumero ja sähköposti, koska olemme niiden kautta yhteydessä, kun tilaus saapuu meille. Ensisijaisesti laitamme tekstiviestin, kun tilaus on noudettavissa meiltä myymälästä.
Toimituspaikka on omien yhteystietojen jälkeen tilauksen oleellisin kohta! Vaihtoehdoista löytyy nouto Juhlapisteestä, joka on maksuton. Listauksesta löytyy Karkkila ja PikkuLeppis.
 Tiedoista löytyvät myös meidän aukioloaikamme. Tätä kirjoittaessa puotipuksu huomaa, että on Juhlamaailmalle päivityksen velkaa! 💖
 Kun tilaus on maksettu ja lähetetty eteenpäin, voit huokaista helpotuksesta. Yksi osa juhlien järjestämisestä on nyt hoidettu! Otetaan kahvit sen kunniaksi! 😝
 Kun sinä olet tehnyt oman tehtäväsi, Juhlamaailma ja Juhlapiste lupaa tehdä omansa! Leppiksen sähköpostiin tipahtaa vahvistus jokaisesta tilauksesta, jotta tiedämme odottaa tilaustasi. Voimme myös tarkistaa tulevat kuormat, sillä näitäkin töitä tekevät ihmiset. Mikäli olette tilailleet palloja täytettynä, Juhlapiste hoitaa hommansa ja täyttää pallot toiveittesi mukaan. Leppiksestä ollaan sinuun yhteydessä, jotta voidaan sopia tarkemmat noutoajat, mikäli määrät ovat suuria ja palloröykkiöt uhkaavat täyttää myymälän 😜

Kerron ensi viikolla miten juhlat sujuivat!

Heipparallaa!😘